Foodin Luomu Seesaminsiemen Kuorittu
HomeKauppa

Foodin Luomu Seesaminsiemen Kuorittu

Foodin Luomu Seesaminsiemen Kuorittu

Foodin Luomu Seesaminsiemen Kuorittu on puhdasta seesaminsiementä kuorittuna, ilman lisäaineita. 

  • käytettäväksi sellaisenaan
  • lisäkkeeksi
  • mausteeksi
  • taikinoihin
  • smoothieen

Monta käyttötapaa

Seesaminsiemenet ovat tuttu näky japanilaisessa keittiössä ja Suomessa niitä näkee eniten sushirullien ja leipien päälle ripoteltuna. Niitä voi näiden lisäksi esimerkiksi ripotella sellaisenaan nuudeli- tai riisiruokien päälle tuomaan erityistä herkullisuutta ja suutuntumaa. Kannattaa siis kokeilla ihan tavallisen riisiruuan joukossa vaikkapa kuitulisänä! Pienen kokonsa vuoksi ne sopii myös maustesekoituksien osaksi.

Seesaminsiemeniä voi myös liottaa, jolloin niistä tulee pehmeämpiä ja niitä on tällöin erityisen mielyttävä käyttää esimerkiksi smoothien joukossa tai erilaisissa taikinoissa. Saat täyteläisen ja pehmeän lopputuloksen, unohtamatta herkullista makua!

Puhtaita siemeniä

Seesaminsiemeniä suositellaan syötävän kaksi ruokalusikallista (n. 15 g) päivässä, lapsille yksi ruokalusikallinen. Foodin testaa jokaisen seesamsiemeneränsä liiallisen nikkelin ja kadmiumin mahdollisuuden vuoksi.

Pakattu tehtaassa, jossa käsitellään pähkinöitä (cashew-, para-, pekaani-, pistaasi-, macadamia-, hassel- ja saksanpähkinöitä) mantelia, seesaminsiemeniä ja heraproteiinia (maidosta).

$208.03

Alkuperäinen: $693.43

-70%
Foodin Luomu Seesaminsiemen Kuorittu

$693.43

Tuotetiedot

Toimitus & Palautukset

Description

Saatat pitää myös näistä

-70%
Pikkukuva 1Pikkukuva 2

Foodin Luomu Kookosmanna

$19.44

$5.83

-70%
Pikkukuva 1

Foodin Luomu Goji-marja

$7.17

$2.15

-70%
Pikkukuva 1Pikkukuva 2

Foodin Luomu Kaakaomassa

$12.61

$3.78

-70%
Pikkukuva 1Pikkukuva 2

Foodin Luomu Kaakaojauhe

$8.32

$2.50

-70%
Pikkukuva 1Pikkukuva 2

Foodin Luomu Kylmäpuristettu Kookosöljy

$6.59

$1.98

-70%
Pikkukuva 1Pikkukuva 2

Foodin Luomu Kaakaonibs

$13.19

$3.96

Pikkukuva 1Pikkukuva 2

Foodin Luomu Kaakaovoi

$23.03

Pikkukuva 1Pikkukuva 2

Foodin MCT-öljy

$8.90

Pikkukuva 1

Foodin Herneproteiini Vanilja

$25.35

-70%
Pikkukuva 1

Foodin OptiMSM

$9.84

$2.95

-70%
Pikkukuva 1

Foodin Luomu Ghee-voi

$3,148.79

$944.64

-70%
Pikkukuva 1

Foodin Epsom-suola

$2,150.90

$645.27